Doha yhdessä päivässä

Doha yhdessä päivässä

Kohti Vietnamin reissua, ostimme lennot pitkällä välilaskulla Dohassa tarkoituksella, että ehdimme nähdä kaupungin. Qatar airways järjestää ilmaisen bussikiertoajelun useamman kerran päivässä, mutta emme osallistuneet tähän, sillä ilmaiseen kiertoajeluun oli pitkät jonot. Halusimme myös itse kävellä ja tutkia kaupunkia, koska meillä oli 14 tunnin välilasku. Tässä kerromme mitä teimme Dohassa yhdessä päivässä ennen meidän seuraavaa lentoa. 

Miten päästiin Dohaan?

Saavuimme Helsingistä Dohaan heti aamusta. Meillä oli siis yölento ja olimme perillä noin klo. 06.15. Heti ensimmäiseksi oli turvatarkastus. Onneksi siihen aikaan ei ollut juuri yhtään jonoa, joten pääsimme aika nopeasti sen läpi. Halusimme heti mennä katsomaan kaupunkia. Meillä oli vielä niin silmät ristissä kun yritimme etsiä uloskäyntiä kentältä, että mentiin väärään suuntaan. Huomasimme, että heti turvatarkastuksen jälkeen olisi pitänyt kääntyä oikealle passintarkastukseen ja sieltä olisi päässyt ulos. Muutaman harha-askeleen jälkeen löysimme oikean reitin kysymällä neuvoa mukavilta työntekijöiltä.

Passintarkastuksessa ei tarvinnut muuta, kun näyttää lentolippua ja passia, johon ne leimaavat ilmaisen 90 päivän viisumin. Kun hoidimme nämä asiat, nostimme rahaa ja otimme taksin kentältä Souq Wahiqiin suuntaan. Taksi maksoi QAR 30 (n. 7€).

Paikallista tunnelmaa ja historian ymmärtämistä

Olimme noin 9 aikaan liikkeellä, jolloin basaarilla ei ollut vielä paljon ihmisiä. Kauppiaat laittoivat valmiiksi esille tuotteitaan. Halusimme hetken istahtaa kahvilaan juomaan minttuteetä ja paikallista kahvia. Kun lähdimme kahvin jälkeen kävelemään Souqin katuja pitkin, ihmisiä oli enemmän ilmestynyt ja tori alkoi näyttää villkkaamalta kuin aiemmin. Kadut olivat täynnä paikallisia, jotka olivat käymässä ostoksilla tai tapaamassa tuttuja. Jokaisella oli perinteiset asut päällä ja nämä sekoittuivat turisteihin. Oli kyllä mukavaa nauttia torin meiningistä, samalla katsoen mitä basaarit tarjosivat. Ja sieltä löytyi vaikka mitä. Mattokauppiaista lähtien torilla myydään lamppuja, vesipiippuja, erilaisia lintuja ja kanoja, mausteita, antiikkia, Lähi-Idän sisustustavaroita, kultaa ja koruja, perinteisiä pukuja sekä miekkoja jne.

Keskipäivällä kun olimme nähneet tarpeeksi kauppoja, menimme vastapäiseen puistoon nimeltä Souq Waqif Park. Istahdimme penkille nauttimaan ensimmäisistä auringonsäteistä pitkän talven jälkeen, jolloin samaan aikaan meitä vastapäätä alkoi toimimaan ihana suihkulähde. Otimme pitkähihaiset pois ja otimme hetken siinä aurinkoa. Ilma oli sopivan lämmin eikä yhtään niin kuuma mitä Qatarissa voi olla kesäisin. 

Puistosta sitten menimme Corniche Bulevardia kohti. Heti ensimmäisenä tuli vastaan The Pearl Monument, josta kävelytie alkaa. Ennen kuin Qatarin kaasusta ja öljystä tiedettiin, niin sen asukkaat olivat nomadeita, kalastajia tai helmikeräilijöitä. Siksi Pearl monumentti on muistomerkki siitä. Vielä tänä päivänäkin voi nähdä osan historiaa, kun katsoo merelle. Cornichen äärellä Islamic museon suunnassa on satama täynnä vanhoja puisia Dhow veneitä siltä ajalta. Paikalliset tarjoavat näillä veneillä risteilyitä maksua vastaan. Me ei kuitenkaan sinne menty vaan päätettiin jatkaa matkaa museoon päin.

Museo Islamic Art on moderni valkoinen rakennus, joka sijaitsee tekosaarella. Kävelimme sinne tietä pitkin, joka on täynnä palmuja, ja sieltä oli näkymä merelle. Kun astuimme sisään museoon niin ensin meidän piti jättää laukut vastaanottotiskin taakse. Sisäänpääsy oli ilmainen. Museossa oli useammassa kerroksessa näyttelyitä eri islamilaisen historian vuosiajoilta.

10 nähtävyyttä Dohassa
10 nähtävyyttä Dohassa
Dohan skyline

Museon jälkeen nautimme kävelystä takaisin promenadia pitkin, josta on myös mahtava näkymä finanssikeskuksen pilvenpiirtäjiin. Siinä kävellessä meille tulikin nälkä niin päätimme käydä syömässä Souqin alueella, kun ei oikein muualla nähty ravintoloita. Matkalla löysimme sattumalla pienen alueen, jossa oli suloisia kameleita, mikä loi tälle reissulle arabialaisen tunnelman.

Kävimme syömässä ravintolassa, jossa näytti oleva paljon paikallisia, mikä oli hyvä juttu, koska halusimme tutustua maan ruokaperinteeseen. Ravintolan nimi oli Bandar Aden. Tilasimme lammasta, salaattia ja tyypillistä leipää ja hinta oli 48QAR (n.10,8€). Ravintola on Abdullah Bin Jassim kadulla.

Ostoksille Venetsian tunnelmissa Dohassa

Ruokailun jälkeen otimme taksin ja lähdimme Villagio ostoskeskukseen. Huomasimme, että taksikuski ajoi ensin väärään suuntaan ilmeisesti tarkoituksella, että saisi lisää rahaa. Meillä oli puhelimessa karttasovellus päällä, niin tiesimme koko ajan missä olemme ja mihin meidän piti oikeasti mennä. Kysyimme kuskilta, että mihin hän on ajamassa, kun Villagio oli eri suunnassa. Jotain hän siinä mumisi takaisin ja kääntyi sitten seuraavasta risteyksestä oikealle tielle. Pääsimme alku hässäkän jälkeen kuitenkin perille.

Dohassa on paljon ostoskeskuksia, joissa vietetään paljon aikaa varsinkin, kun Doha sijaitsee aavikolla, jossa on yleensä korkeat lämpötilat. Valitsimme Villagion, koska se on ostoskeskuksista erikoisin, nimittäin se on mielenkiintoinen jäljitelmä Venetsiasta. Sisällä on kanava, jota pitkin pääsee kulkemaan gondoleilla. Villagiossa on tämän erikoisuuden lisäksi paljon erilaisia kauppoja kuten Versace, Armani, Lacoste, H&M, Zara. Vaatteiden hinnat olivat paljon kalliimmat kuin Euroopassa.

Ostoskeskuksen vieressä on alue nimeltään Aspire Park. Se on kaupungin isoin puisto, jossa sijaitsee Aspire Torni, joka rakennettiin Aasian urheilukisoja varten ja tänä päivänä se on myös hotelli.

Doha yhdessä päivässä
Vellaggio Mall ostoskeskus

Tämän seikkailun jälkeen päätimme lähteä takaisin lentokentälle. Käytimme hyödyksi ostoskeskuksen ilmaista wifi-yhteyttä Uberin tilausta varten. Tällä kertaa emme halunneet enää saman taksiyrityksen palvelua, ettei meitä vaan yritettäisi huijata uudestaan. Uber on hyvä vaihtoehto, koska reitti tulee sovittua jo ennen autoon nousua. Tilaaminen onnistui hyvin helposti, kun kuski haki meidät pääovesta ja vei meidät suoraa reittiä kentälle.

Vielä oli muutamia paikkoja, joissa olisimme halunneet käydä Dohassa, mutta jätimme ne meidän paluumatkaa varten, sillä silloin meillä oli myös 7 tunnin välilasku. Nähtävyyksien sijaintikin oli toisessa suunnassa. Olimme muutenkin väsyneitä ja halusimme levätä kentällä, koska meitä vielä odotti edessä uusi matka kohti Hanoita.

https://www.youtube.com/watch?v=D_GEDFEzfws

Vastaa